Kauden päätösjuhla 8.11.
9.11.2008
Perinteinen kauden päättäjäistilaisuus Iivisniemen koululla
Espoon Tikan kauden 2008 päätösjuhlaa vietettiin perinteisin menoin Iivisniemen koululla lauantaina 8.11. Paikalle oli saapunut ennätysmäärä vieraita tai siis tuttuja eli tikkalaisia. Juhlassa julistettiin kauden pelaajat kustakin joukkueesta sekä palkittiin vuotuisen taitokilpailun mitalistit. Vuoden valmentajaksi nimettiin tällä kertaa P98 joukkueen vastuuvalmentaja Jukka-Pekka Nurmi. Onnea Pekalle tästä nimityksestä! Kuten Pekka omassa puheenvuorossaan totesi, on hänellä takanaan valmentajan uraa Tikassa eri joukkueissa yhteensä 13 vuoden ajalta. Intoa tuntuu silti yhä riittävän.
Tilaisuudessa kerrottiin myös ensi vuonna vietettävän 40-vuotisjuhlavuoden suunnitelmista ja julkistettiin ensimmäistä kertaa seuran uusi logo. Logosta on tehty versio myös juhlavuoden jälkeiseen aikaan. Juhlavuoden asioista tullaan kertomaan näillä sivuilla paljon lisää vähän myöhemmin.