Palloliiton uusi Nuorisotoimintalinja julkaistu

4.4.2008

Uuden Nuorisotoimintalinjan hankkiminen. Suosituksena on, että jokaisella joukkueella on joko kopioitu tai painettu versio hallussaan.

Lainaus SPL Uusimaa sivulta tiedoksemme:

Perustuu arvopohjalle

Suurta keskustelua herättänyt jalkapallon nuorisotoiminta on saanut uuden linjauksen. Suomen Palloliitto julkaisi maanantaina (28.1.) uuden Nuorisotoimintalinjan, joka korvaa vuonna 2002 laaditun edeltäjänsä. Nuorisotoimintalinjaa laadittaessa on käytetty apuna liiton ja piirien eri toimintoja, jalkapallon luottamushenkilöitä sekä useita suomalaisia ja ulkomaalaisia asiantuntijoita.  

Pääteemoina uudessa linjauksessa ovat Suomen Palloliiton ja jalkapalloperheen periaatteet ja arvot;

  • Jalkapalloa jokaiselle,
  • Omalle huipulle,
  • iloisuus,
  • Kaikki Pelaa ja
  • tunnusta väriä.

Nuorisotoimintalinjassa käsitellään monipuolisesti jalkapallon nuorisotoimintaa aloittelevista lapsista huipulle tähtääviin lahjakkuuksiin.

  • Mukana on myös jalkapallon harjoitus- ja kilpailumäärien suositukset.

Nuorisotoimintolinjan tarkoituksena on toimia apuvälineenä ja ohjenuorana seuraihmisille, jotka työskentelevät lasten ja nuorten jalkapallon parissa. Erityisesti siitä on apua seurojen juniori- ja nuorisopäälliköille sekä seuran kehittämistä pohtiville seurajohtajille. Nuorisotoimintalinjaa esitellään muun muassa kevään aikana järjestettävissä Isännän Ääni – seuraseminaareissa.

Nuorisotoimintalinja kokonaisuudessaan myös osoitteessa:
http://www.palloliitto.fi/kaikki_pelaa/materiaalit/esitteet_oppaat/

Uuden Nuorisotoimintalinjan hankkiminen >>

Uuden nuorisotoimintalinjan voi tulostaa netistä. Painettuja versioita on toimitettu seuroihin ja jaetaan asiaa käsittelevissä tilaisuuksissa. Painettuja versioita voi myös ostaa osoitteesta http://www.sporttikauppa.com/.

Suosituksena on, että jokaisella joukkueella on joko kopioitu tai painettu versio hallussaan.

Nuorisotoimintalinja



Lisätietoja: http://uusimaa.palloliitto.fi/taustasivut/artikkeliarkisto/?num=16011